27.4.19

KESÄRETKI VISAVUOREEN, INKALAN KARTANOON, HÄMEEN LINNAAN
JA HATTULAN VANHAAN KIRKKOON LAUANTAINA 15.6.2019


Klo 7.45 lähtö Parkanon torilta (A. Lamminmäki Oy:n bussi)
Klo 8.20 lähtö Ikaalisten torilta
Klo 8.35 lähtö Kyröskosken matkahuollolta
Klo 9.10 lähtö Kolmenkulman ABC:ltä

1. Visavuoreen saavumme n. klo 9.50. Opastus klo 10.15-11.00.
Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin suunnittelema ja toteuttama ateljeekoti
Sääksmäellä. Ensimmäinen rakennus paloi 1896. Nykyinen asuinrakennus valmistui 1902 ja
ateljeerakennus 1903. Tähän erämaa-ateljeehen hakeutuivat myös ystävykset Axel Gallen, Pekka
Halonen, Jean Sibelius ja Eero Järnefelt. Visavuori on säilynyt lähes muuttumattomana, hirsisen
asuinrakennuksen sisustus ja irtaimisto on alkuperäinen.
Visavuoren taiteilijat ovat kuvanveistäjä Emil Wikström (1864-1942) sekä hänen tyttärenpoikansa,
pilapiirtäjä Kari Suomalainen (1929-1999).
Oppaan johdolla tutustumme Visavuoren ateljee- ja asuinrakennukseen. Omatoimisesti voimme
tutustua Kari-paviljongin näyttelyihin, Visavuoren puutarhaan ja museopuotiin.

2. Klo 11.30 lähdemme Visavuoresta Inkalan kartanoon Hattulaan Alajärven
rannalle, missä ruokailemme klo 12-13.30 ja kuulemme lyhyen esitelmän kartanon
vaiheista.
Inkalan kartano on maamme vanhimpia, tunnetuimpia ja arvostetuimpia vieraspalveluihin
erikoistuneita kartanoita. Se tunnetaan 1500-luvulta Uotila-nimisenä. Inkala on vanha rälssitila.
Sitä ovat omistaneet monet eri suvut, esim. Cruus, Wetterhopf ja Standertskiöld. Vuonna 1931
merikapteeni Juho Aksel ja Helga Lahtinen ostivat kartanon. Siitä lähtien se on ollut samalla
suvulla. Vuonna 1986 Leila ja Tuomo Ylitalo ostivat kartanon. Se on ulkoasultaan museoviraston
suojeluksessa.
Tarjolla on ruohosipulisilliä, savumuikkuja, lämminsavulohta, hedelmäistä salaattia +
kastike, metsäsienisalaattia, omenasellerisalaattia, tilliperunoita,
timjamiperunapaistosta, härän paistia + kastike, värikästä kasvisgratiinia,
herukkapikkelssiä, leipiä, voita, kotikaljaa, vettä, kahvia, teetä, leivonnainen.
Kerrothan mahdollisesta ruoka-aineallergiasta ilmoittautuessasi retkelle. Ruuat ovat
pääasiassa laktoosittomia.

3. Klo 13.30 lähdemme Inkalasta kohti Hämeen linnaa.
Hämeen linnaan saavumme n. klo 14, missä opastus 14-14.45. Linnan
Museokahvilassa juomme kahvit klo 15-15.30.
Linnaa on alettu rakentaa Vanajaveden rannalle 1200-luvun lopulla, korotettu tiilillä 1300-
1400-luvuilla.
Nyt kurkistamme linnan 700-vuotiseen historiaan, sen loiston ja rappion päiviin opastetulla
kierroksella, kuten museovirasto netissä kehottaa. Tiilestä muurattu linna menetti asemansa
hallintokeskuksena 1634, jonka jälkeen se toimi pitkään vankilana eri vallanpitäjien aikana.
1950-luvulla aloitettiin linnan restaurointi ja se muutettiin museoksi.

4. Bussi lähtee linnan portilta klo 15.35 Aulangon kautta Hattulaan, missä
tutustumme oppaan johdolla vanhaan Pyhän Ristin kirkkoon klo 16-17.00.
Hämeen vanhin kirkko, rakennettu nykyiseen muotoonsa 1400-luvulla, edustaa
täysgotiikkaa. Jo keskiajalla se oli suosittu pyhiinvaelluskohde. Kirkkosalin seinämiä peittävät
Suomen laajimmat ja alkuperäisimmät seinämaalaukset 1510-luvulta esittäen Raamatun
kertomuksia ja pyhimyksiä. Holvissa on Pyhän Ristin legenda, saarnapulpetti vuodelta 1550 on
maamme vanhin. Kirkko on käytössä vain kesäaikaan, mutta 21.12. siellä järjestetään ”Hyvän
Tuomaan lyhtykirkko” ja pääsiäisyönä messu.

Kotimatkalle lähdemme kirkon pihasta klo 17. Seuraavat ajat ovat noin-aikoja!
Kolmenkulman ABC:lle saavumme klo 17.55
Kyröskosken Matkahuoltoon klo 18.30
Ikaalisten torille klo 18.50
Parkanon torille klo 19.30.

Retken hinta on 70,00 €/henkilö. Se sisältää matkat, lounaan, kahvit linnassa,
pääsymaksut sekä opastukset kohteissa.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 6.6.2019 yhdistyksen sähköpostiin
(ikaalisten.sukututkijat@gmail.com) tai Irma Rönnille puh. 050 3260709.
Matka maksetaan etukäteen, viimeistään 6.6.2019, Aito Säästöpankin tilille
FI 87 4503 1020 0143 89.

VESIPULLO KANNATTAA OTTAA MUKAAN.

                                          Visavuori
                                       Hattulan Pyhän Ristin kirkko

24.4.19

Kevättä rintaan, sukututkijat! 

Loppukevään ohjelma kesäretkineen, ja vähän syksynkin, alkaa olla valmis jaettavaksi.

Toimihenkilöt vuodelle 2019:         

 Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 30.3.2019. 
Henkilövalinnat:  Puheenjohtaja Mauri Rönni, puh. 050 5729914, 040 1730544,  varapuheenjohtaja Eija Luukkanen-Hakala,  sihteeri ja tiedotusvastaava Tommi Ala-Helle puh. 050 4673330,  
muut varsinaiset jäsenet Mirjami Haavisto ja Elina Hankala,  varajäsenet Marjo Heikkilä ja Timo Yli-Pietilä,  taloudesta vastaa ja jäsenkirjurina toimii Irma Rönni, puh. 050 3260709,  kirjanpidon hoitaa Hämeenkyrön Tili- ja Kiinteistöpalvelu,   toiminnantarkastajiksi valittiin Touko Vaskimäki ja Erkki Hiiri, heidän sijaisikseen    Satu Siren ja Lasse Kimppa.

Jäsenmaksu vuodelle 2019: 

Vuosikokous päätti henkilöjäsenen jäsenmaksuksi 15,00 €. Mikäli saman ruoka-  kunnan henkilöistä on kaksi tai useampia yhdistyksen jäseninä, ensimmäinen  maksaa 15,00 € ja muut 5,00 € kukin.   Yhteisöjäsenen vuosijäsenmaksuksi päätettiin 30,00 € ja   ainaisjäsenen kertamaksuksi 300,00 €.

 Jäsenmaksujen eräpäivä on 30.4.2019.  (Osa teistä onkin jo maksanut vuoden 2019 jäsenmaksun, älkää maksako uudelleen!)
 Suur-Ikaalisten Sukututkijoiden pankkitili:    Aito Säästöpankki  FI87 4503 1020 0143 89.


Kuukausitapaamiset: 

Kokoonnumme Ikaalisissa Aito Säästöpankin kokoustilassa, Vanha Tampereentie 18-20  Kahvi on valmiina ja kirjasto auki klo 12 lähtien. Tervetuloa!  Kuukausitapaamispäivinä on kahvimaksu 2,00 €. Sillä korvataan kokoustilan vuokra ja  kahvikuluja.  Esitelmä alkaa klo 13.00. Heti sen jälkeen on hallituksen kokous.


27.4.2019 Yhdistyksemme jäsen, kirjastomme hoitaja Taina Yli-Pietilä kertoo sukututkimuksen ilon hetkistä; mitä on löytynyt, kun on etsinyt isovanhempiaan.   
25.5.2019 Pekka Jaatinen pitää esitelmän aiheesta ”Miten Suomi sai asukkaansa ja  miten asukkaat saivat nimensä”.
28.9.2019 Kim Calonius tulee luennoimaan satakuntalaisesta DNA:sta
26.10.2019 Aino Katermaa ja vanhat ikaalilaiset kartat
30.11.2019 Vietämme yhdistyksen yhdistettyä pikkujoulua ja 25-vuotisjuhlaa Kauppilan matkailutilalla Ikaalisissa.

Jos joku teistä olisi halukas tulemaan kertomaan omista sukututkimuksistaan kuukausitapaamiseemme, niin otathan rohkeasti yhteyttä hallituksen jäseniin. 

15.6.2019 Kesäretki: Visavuori, Inkalan kartano (ruokailu), Hämeen linna ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko

7.9.2019 Sukututkimuspäivä:  Päivää vietämme Valkean ruusun koululla klo 10-15.   Aiheena on avioliiton solmiminen ja hääkulttuuri.  Prof. Mia Korpiola tulee kertomaan häihin liittyvästä juridisesta puolesta,   Anssi Alhonen Taivaannaula ry:stä kertoo hääperinteestä,  Aino ja Kimmo Mattila esittävät ikaalilaista häämusiikkia,  HelpDeskejä, näyttely, jne.  Ohjelma tarkentuu vielä.

 Jos teiltä löytyy vanhoja hääpukuja tms häärekvisiittaa, niin ilmoitelkaa yhdistyksen   sähköpostiin tai Irma Rönnille. 

Ikaliini 22 ja Ikaliini 23: 

Ikaliini 22 ilmestyi tammikuulla 2019. Se on myynnissä kuukausitapaamisissa tai sitä voi   tilata hallituksen jäseniltä tai yhdistyksen sähköpostilla. Hinta jäseniltä on 6,00 € ja   muilta 8,00 €. Postituskulut 3,50 €/1 kpl (tällä hetkellä).
Ikaliini 23 ilmestyy 30.11.2019 mennessä. Siihen voi lähettää juttuja tai jutun aiheita sihteerille, Tommi Ala-Helteelle.

Sukututkimusterveisin Mauri, Irma ja Tommi 



14.4.19

Huhtikuun kuukausitapaaminen

Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry:n kuukausitapaaminen AitoSäästöpankin kokoustilassa, Vanha Tampereentie 18-20, Ikaalinen, la 27.4. klo 13 (kirjasto klo 12).
Yhdistyksemme jäsen Taina Yli-Pietilä kertoo sukututkimuksen ilonhetkistä.             Mitä on löytynyt, kun on etsinyt isoisovanhempia.
Tervetuloa!